|
|
25.04.2012 - 21:29
Ässien kevään sarjapelit on pelattu tältä kaudelta ja saavutuksena 20 sija C-tyttöjen SM sarjassa sekä 2 sija Nousten puulaakisarjassa. Kaikki tämä on loistavan yhteishengen, hyvän valmennuksen ja monipuolisen harjoittelun ansiota. Muistettakoon että joukkue koottiin yhteen kahdesta eri joukkueesta vasta syksyllä 2011, jolloin osa pelaajista eivät edes tunteneet toisiaan. Tässä ovat toteutuneet juuri ne tavoitteet, joita hyvältä urheiluseuralta toivomme.
Vaasassa pelattiin SM sarjan viimeiset sijoituspelit 21.4, joissa Ässät pelasivat sijoista 19-24. Vastassa oli neljä joukkuetta, joista kotijoukkue Vaasan Vasama oli ainoastaan Ässiä parempi, ja sijoittui turnauksen parhaimmaksi, eli sijalle 19. Kolme voittoa neljästä pelistä oli joukkueelta hieno suoritus ja saimme nähdä miten pelaaminen, yhteishenki ja tekniikka on kehittynyt hienosti tämän kauden aikana.
Maanantaina Ässät kävivät noutamassa hopeamitalit kaulaansa. Nousten puulaakin voitti Leidit ja Hupsit sijoittuivat kolmansiksi.
Alla kuva palkintojenjakotilaisuudesta Nummen koululta.
21.04.2012 - 11:16
11:00 Ässät - Vilppulan Tähti 2-0 (25-22, 25-23)
Punaiset hiusraidat jokaisella ja mieli heti aamulla korkealla. Ensimmäisestä erästä heti voitto, Mahtavaa!
Toinen erä alkoi ja peli takkuilee Ässillä, iskuihin lisää voimaa ja tarkkuutta ja torjunnasta läpi. Väliaika Ässillä alkuun, katsotaan saadaanko peli taas kasattua. Aijai, pitkää palloa mutta Vilppula jo 6 pistettä johdossa.
Siljalta pari näpsäkkää jujupalloa Vilppulan kenttään - hyvää pelisilmää. Nyt pitäisi saada vielä enemmän kasattua hyökkyksiä ja iskunpaikkoja, muuten tulee häviö tästä erästä. Tilanne 18-19 ja syöttövuoro meillä - voi ei yli meni. No niin nyt ollaan 22-21 johdossa ja Nellillä nappisyöttöputki, jonka kuitenkin Tähti nostaa ja tappaa meidän kenttään
Essillä eräpallo tilanteessa 24-23. Ei kuitenkaan peli päättynyt siihen vaan Siljan hyökkäykseen. Hyvä Ässät.
12:05 Ässät - Leppävirran Viri 2-0 (25-16, 29-31)
Kohti toista ottelua Heeo heeo hei! Virin joukkueessa varsin pitkän ja vahvan näköisiä pelaajaia, mutta otamme heti muutaman pisteen etumatkan - toivottavasti hyvä pelivire säilyy loppuun asti. Teemme pari virhettä (kukaan ei nouda palloa ja liikkuvuus kadoksissa) ja Viri kuroo meitä kiinni, onneksemme myös Viri tekee virheitä ja olemme nipin napin parin pisteen johdossa. Nyt nähtiin pari hyvää hyökkäystä meiltä, Suski iski kakkosesta ja Jansku keskeltä - mutta Virin torjunta ei nuku. Tilanne jännästi meille 15-13. Anna kartuttaa pisteitä syöttövuorollaan ja nyt alkaa vahvasti näyttämään siltä että tämäkin erä voitetaan.
Eräpallo Peikolla ja hieno syöttö takanurkkaan jota vastaanotto ei saa ylös.
Toinen erä alkoi ja Viri vie meitä. Heti tilanteessa 4-10 tarvitaan väliaka. Paremmin tuo lähteekin taas kulkemaan, mutta nyt täytyy tyttöjen saada pelivire takaisin, ettei menä kolmanteen erään. Hyökkäyksiä edelleen kaivataan, ei riitä että pallo pidetään ilmassa ja viedään hihalyöntien kautta yli. Tilanne 16-19. Onnistuneita hyökkäyksiä ja syättäjä on napsittu, nyt tilanne tasan 23-23 ja Nellillä syöttövuoro. Erä ja ottelupallo Nellillä, kaunis syöttö mutta vastaanotto onnistui.. Toinen erä ja ottelupallo Essillä. Mutta pitkäksi menee peli 26-26 HUH HUH. Ja taas mahtava Juju läpi Siljalta.Nyt ollaan 28-28, kylmiä väreitä menee pitkin selkää..29-30. Pitkän taistelun jälkeen hävittiin 29-31.
Kolmas erä alkoi ja peli jatkui yhtä tasaisena ja jännittävä, molemmilla joukkueilla kova voitontahto. Puolien vaihto ja Ässät johdossa 8-6. Nyt alkaa näyttämään siltä että voitto tulee js tulikin (Suskin erä ja ottelupallo). Näin hienon pelin takia kannatti Maskusta asti ajaa katsomaan
14:15 Ässät - Vaasan Vasama: 1-2 (25-19, 11-25, 14-16)
Lounastauon jälkeen jatkamme pelaamalla turnauksen järjestävää joukkuetta vastaan. Katsomo on luonnollisesti täynnä Vasaman kannattajia, jotne tsemppiä tytöt tarvitsevat. Varsin tasaväkinen joukkue tämäkin ja aivan pinna pinnalta edetään. Keskipelaajat onnistuvat ja Suski tappaa pari palloa Vasaman kenttään, johdetaan 19-16. Peli ei vielä ole ihan samassa nosteessa kuin Viriä vastaan pelattaessa johtuen ehkä hieman heikommasta vastuksesta. Eräpallo Suskilla ja tämä erä meille!
Toinen erä ja Vasaman tytöt saaneet pelinsä kulkemaan niin että ottavat heti alkuun meiltä luulot pois. Nyt pitää jälleen saada tsemppi päälle ja torjunta kuntoon, sillä Vasamalla hyvä iskijä jolle torjunta ei mahda mitään. Tilanne 3-12 ja aikalisä meille.
Mitään ratkaisevaa käännettä ei saatu ja nyt tuli takkiin pahasti toisesta erästä.
Kolmas erä alkaa tasaisesti eikä Vasama onneksemme ota samanlaista etumatkaa kuin toisessa erässä. Virheitä ei saisi tulla enää ja enempi rohkeutta peliin niin voitto mahdollista. Puolien vaihto 7-8 tilanteessa, Suski tappanut pari palloa näteistä passeista niin sitä pitää. Erä ja ottelupallo Essillä, mutta peli ei vielä poikki. Ja tilanne 14-14 - jännää. Ottelu päättyi Vasaman voittoon 16-14. Hieno peli kumminkin.
16:30 Ässät - Woman Volley Rovaniemi 2-0 (25-18, 25-22)
Ensimmäinen erä alkanut ja Ässät aloittavat varmalla rauhallisella pelillä. Johdossa heti 9-3. no niin, nyt on nättejä iskuja eikä turhaa pyörimistä kentällä. Meillä jo kymmenen pisteen johto eikä Rovaniemi saa hyökääkysiä kasaan lainkaan. Taidamme päästä paljon helpommalla tämän viimeisen ottelun kuin edellisen. Ensimmäisen erän eräpallo Janskulla, mutta ei vielä erävoittoa. Seuraavastakin pallosta verkkovirhe Katajalle. Peli päättyi 25-18 Rovaniemen syöttäessä verkkoon.
Toinenkin erä alkaa Ässien osalta hyvin vaikkakin tasaisemmin. Peli välillä tasalukemissa, mutta saadaan pidettyä parin pinnan johtoasema. Hyvältä näyttää ja taitaa tulla voitto tästäkin ottelusta. Annalla oli erä/ottelupallo, jonka Rovaniemi varasti itselleen. Tämän jälkeen vielä muutama ilmainen piste Rovaniemelle virheistä, onneksi on kuitenkin riittävästi piste-eroa - hope so!!! Ja päättyihän se Vastustajan syöttäessä verkkoon.
Tulimme sijalle 20 SM sarjassa. Onnea kaikille ja kiitoksia hienoista peleistä!!
13.04.2012 - 08:56
Tämän kevään viimeiset SM pelien sijoitusturnaukset sijoista 19-24 pelataan Vaasassa Lauantaina 21 Huhtikuuta. Järjestävänä seurana Vaasan Vasama ja paikkana Variskan yläkoulu, Vanhan Vaasankatu 20.
Matkaan lähdetään jo perjantaina klo 15.15 Katajan pikkubussilla. Yöpyminen tapahtuu Radisson Blue hotellissa, Hovioikeudenpuistikko 18 Vaasa.
Tytöt muistakaa ottaa uimavarusteet mukaan sillä hotellissa on mahdollisuus uimiseen ja tietysti sopiva määrä taskurahaa ruokailuihin.
Lauantain otteluohjelma:
|
11:00 |
1 |
Kataja Ässät |
- |
VilTä 1 (Vilppulan Tähti) |
|
11:00 |
2 |
WoVo 1 |
- |
VaVa |
|
12:15 |
1 |
LeVi 1 CT (Leppävirran Viri) |
- |
Kataja Ässät |
|
12:15 |
2 |
VilTä 1 |
- |
WoVo 1 |
|
14:00 |
1 |
LeVi 1 CT |
- |
VilTä 1 |
|
14:00 |
2 |
Kataja Ässät |
- |
VaVa (Vaasan Vasama) |
|
15:15 |
1 |
LeVi 1 CT |
- |
WoVo 1 |
|
15:15 |
2 |
VilTä 1 |
- |
VaVa |
|
16:30 |
1 |
VaVa |
- |
LeVi 1 CT |
|
16:30 |
2 |
Kataja Ässät |
- |
WoVo 1 (Woman Volley Rovaniemi) |
31.03.2012 - 10:10
Kaikille blogin lukijoille aurinkoiset terveiset Kuopiosta, josta olemme lähteneet kohti Lapinlahtea bussilla. Flunssasta toipuneetkin ovat jälleen pelikunnossa ja alkukommellusten jälkeen myös Anna sai uudet pelitossut. Tänään ei syötetä verkkoon eikä anneta virheistä pisteitä vastustajille - Eki muistuttaa!
olemme saapuneet pelipaikalle, jonne meidät otettiin useiden tervetuliastoivotusten myötä ystävälllisesti vastaan. Alkulämmitttely ja huolelliset venyttelyt ovat menossa, ja ensimmäisenä vastassa Salpiksen joukkue, joka oli varsin vakuuttava ja kovin vastustajamme Hollolassa.

Alkulämmittelyä:

12.00 Salpis - Ässät: 2-0 (25-12, 25-8)
Ensimmäinen erä alkanut, jonka ensimmäisen syöttövuoron sai Ässät. Salpiksen peli on varmaa ja pallot jäävät Ässien kenttään, joka ei saa hyökkäyksiä vielä rakennettua. Tilanne meille 3-9. Salpis pitää edelleen peliä hallussa, ja Ässien vastaanotto ja passit eivät vielä kulje niin että kunnon hyökkäystä saataisiin aikaan. Tilanne 7 -19 ja Eki ottaa aikalisän.
Nyt TSEMPPIÄ tytöt!!! Ensimmäinen erä päättyi Ässien tappioon.
Toinen erä alkanut ja edelleen Ässät alakynnessä, vaikakin liikkuu paremmin. Iskuja peliin kaivataan - hihalyönneillä ja sormilla ei pisteitä tule .
Tilanne 6-13 meille. Suski on muutaman todella mallikkaan iskun tehnyt, mutta pikkaisen yli. Hyvästä yrityksestä huolimatta toinen erä päättyy vielä suurempiin piste-eroon kuin ensimmäinen erä.
13.30 Ässät - Lave 0-2 (15-25,3-25)
Toinen peli on alkanut kotijoukkuetta vastaan, jolla paikalla omat fanijoukot banderolleineen. Joukkue on varsin pitkä (pisin pelaaja 183 cm), joten torjunta tulee olemaan paha. Ässien ketteryys on kuitenkin valttia Lapinlahden tyttöjä vastaan. Tilanne meille 8-11 ja yksi väliaika jo käytetty.
Anna ja Suski iskee kovasti ja peli alkaa näyttämään taas kunnon hyökkäyspeliltä. Silti eroa on jo 10 pistettä. Ja jälleen voitto vastaustajalle.

Toinen erä alkanut ja hyvästä pelistä huolimatta ei yhtään pistettä vielä Ässille ..0-12. Lapinlahden joukkue on aivan loistava ja täysin ylivoimainen tänään. Voi elämä, Ässille vain 3 pojoa ja Nelli loukkasi kätensä.

15.00 Ässät - SuPs97 2-0 (25-23, 28-26 )
Viimeinen peli Suomussalmea vastaan alkoi, ja aivan mahtavaa nyt ei olla enää alakynnessä. Tilanne 12-14 ja Ässät saaneet lisää varmuutta peliinsä. Hyvän syöttöputken jälkeen saavutamme Suomussalmen 18-20 --- väliaika. Toivottavast tsemppi pysyy päällä loppuun asti niin että ohi mennään. No niin nyt on peli jännästi 22-22 (huuh vastustaja taktikoi väliajalla).
Päivän ensimmäinen ERÄVOITTOOO!! Kädet punottaa ja kurkkua kuivaa huutamisesta. 
Toinenkin erä alkaa samaan hyvään malliin, nyt ei anneta periksi.Tilanne varsin tasainen ja myös Suomusalmella kova taistelutahto päällä (Tilanne 19-16).
Päivän toinen eräpallo Janskulla, hyvä syöttö mutta takaisin tuli niin että napsahti. Tilanne 24-24 HUH HUH ja vällaika. Ja sitten ollaan tasan 25-25,, ja 26-26.
Ennillä erä ja ottelupallo ja JIHUU voitto tuli 28-26! Se oli ansaittu voitto!
Jokaisesta joukkueesta valittiin paras pelaaja, ja Ässien parhaaksi pelaajaksi järjestäjät valitsivat monitaiturimme ja kovista iskuistaan tunnetun Susanna Heinisen. Palkintona oli pizza, joka noudettiin läheltä sijaitsevasta Koti Pizzasta.
Jatkoon pääsivät Lapin Lahden veto ja Hollolan Salpis. Ässät pelaavat seuraavaksi sijoista 13-24.

Kuvat pelipaikalta räpsi Janette Kinnunen (Ennin pikkusisko). Lentopallo on mukava koko perheen harrastus, kaikilla on tehtävänsä, myös niillä jotka eivät aina pääse paikalle . Tuliaisiksi joka kerta hieman aromikasta pyykkiä hyvin musertuneiden eväiden loppujen kera.

21.03.2012 - 08:38
Tänään lähdemme seuraamaan miesten mestaruusliigan SM puolivälieriä Raisioon. Loimu kotijoukkueena ja vastassa Hurrikaani Loimaa.
Mallia ja oppia hakemaan omiin peleihin.. Mestaruusliigan otteluohjelma ja tuloksia
Maanantain puulakipelien tuloksia:
Hupsit - Passarit 3-0 (25-15,25-15.25-9)
Hymynaamat- Ässät 0-3 (28-25,22-25,22-25)
17.03.2012 - 10:17

Olemme saapuneet Hollollaan ja alkulämmittelyt menossa. Tänään ensimmäisenä vastassamme Suomussalmen Palloseuran 97 joukkue, jota vastaan emme ole aiemmin pelanneet. Ja saimme kunnian koeajaa Katajan uuden bussin.
Bussissa Suski tuunasi tyttöjen tukat kuntoon..
 Ja vielä hieman poseerausta 
Ässät - Suomussalmen Palloseura 97: 0-2 (12-25, 16-25)
Ensimmäinen peli ja vierasjoukkue hieman vahvempi aloituksessa., mutta tilanne 3-3. Keskipelaajamme tänään hyvässä vauhdissa - Nelli torjuu ja onnistuneesti (Jansku ja Anna vaihdossa). Eki taktikoi aikalisällä, kun ollaan häviöllä 17-9. Ai ai, nyt ei saaada peliin tarpeeksi taistelua päälle ja tämä erä taidetaan hävitä ja niin siinä kävi.
Toiseen erään lähdetään, vaihdossa Nelli ja Enni. Emilia aloittaa pistesaldon iskemällä keskeltä lattiaan! Parempaa peliä tässä erässä, mutta hyvästä aloituksesta huolimatta Suomussalmi muutaman pinnan johdossa - löytävät kentästämme tyhjät paikat ja sijoittavat jujupalloja hyvin. Parempi erä kuin ensimmäinen, mutta lopputulema sama.
Nyt tsemppaamaan ja piristämään tyttöjä seuraavaa peliä varten
Ässät - Lapinlahden Veto: 1-2 (25-19, 21-25, 8-15 )
Peli on alkanut ja vastassamme on pitkiä tyttöjä, joilla vahva torjunta verkolla.Tilanne 8-7 hyväksemme, tästä tulee tasainen, jännä peli. Meidän vahvuus tässä näyttää olevan hyvät nostot ja liikkuva peli (johdossa ollaan 16-14).Sija jujuttaa pallon kenttään ja niukasti ja näyttää että tämä erä voitetaan  Eräpallo Siljalla, joka pitkän pallon jälkeeen jäi miedän kenttään, mutta lapinlahti epäonnistui syöttövuorollaan ja erä MEILLE!
Tasaiseen tahtiin alkaa toinenkin erä, nutta pelimme takkuaa ja on kuitenkin peli hakusessa Ässillä...ja Lapinlahdella yli 5 pisteen etumatka. Sekä meillä että vastustajalla syötöt menevät verkkoon tai yli. Tämä ottelu taitaa mennä kolmanteen erään, ja niin meneekin. Nyt on Ässiilä näytön paikka...
Kolmas erä alkanut ja hyvästä pelistä huolimatta on Lapinlahti vahvempija torjunta verkolla blokkaa hyökkäyksemme. (Tilanne 4-8 ja puolten vaihto). Nyt tsemppiä kohti päivän viimeistä koitosta, vaikka harmillinen häviö kolmannesta erästä. Hyvä ja loistava peli!
Ässät - Salpis CT1: 0-2 (8-25, 25-15)
No niin ja Ässät ovat keränneet voimia tämän päivän viimeiseen koitokseen, Oman tason mukaisesti pelataan jälleen ja peliä hallitsee Ässät. Ei tunnu lainkaan voittamattomalta Salpiksen joukkue tänään. Äkkiä kuitenkin Salpis saa hyökkäyksensä läpi torjuntamme ja menee johtoon ja karkaa selvään erävoittoon.
Toiseen erään saamme vähän paremman otteen, mutta Salpis saa kokoon hyökkäyksensä ja iskee voimalla. Myös Salpiksen, kuten Lapinlahden joukkueessakin oli pelaajia, joilta hypäri hallussa. Taitaviia pelaajia, joiden tasolle emme aivan yltäneet - vielä.
Kuvia blogiini llmestyy pienellä viiveellä.
04.03.2012 - 16:24
Tänään on meitä hemmoteltu mahtavalla kevätauringolla ja iltapäivällä kaikki Ässien pelaajat saapuneet tänne Hemminkiin harjoituspeleihin.
Ensimmäinen peli: Ässät-Naantalin VG B-tytöt.0-2 (16-25, 25-27)
Peli alkaa VG:n viedessä, keskikpelaaja Peikko saa onnistuneen hyökkäyksen ja syöttövuoron Ässille 1-5 tilanteessa. Vähän on torjunta Ässillä hakusessa ekassa erässä. Hyviä syöttöjä ja Ässät kurovat Naantalia kiinni... ja vaikka Ässillä ahkeria "työmyyriä" vastaanotossa ja taistelua pallosta ensimmäinen erä päättyi Naantalin selkeään voittoon.
Toinen erän alkaessa Ässät pystyvät paremmin vastaamaan VG:n peliin. VG:n 4 paikasta lähtee kyllä sellaiset iskut, jotka uppoavat suoraan kenttäämme. Eki ottaa taktisen aikalisän tilanteessa 7-11. Mahtavaa, tilanne kääntyy Ässien hyväksi 21-20. Tilanne 24-24 ja Essi syöttää pisteen!! Mutta peli päättyy kuitenkin 27-25 Naantalin hyväksi.
Toinen peli Ossin koutsaamia Katajan B-tyttöjä vastaan Ässät - Kataja B: 0-2 (20-25,17-25 )
Valmentajat lähtivät paltsuun ja Eki jätti Ässät Jarpin huomaan tämän pelin ajaksi. Vaikka lähti vähän verkkaisesti liikkelle, sai B-tytöt Ässistä hyvän vastuksen.Samoin häviö toisesta erästä
Viimeinen peli: Ässät - Kärpät 0-2 (12-25, 13-25)
Vauhdikasta ja hyvää peliä, vaikka kolmatta viedään. Kärpät johodssa alusta asti, mutta varsin mallikasta vastaanottoa ja hyökkäyksiä Ässiltä. Suskin kovista iskuista saamme jälleen nauttia. Iikka Kärpistä jälleen mursi torjuntamme keskeltä voimakkailla iskuillaan. Jälleen erät Kärpille.
.
23.02.2012 - 14:03
Katso Rannikoseudun kirjoitus Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan.
Ja myös Raisio-Naantali kaupunkiuutisissa.
on julkaissut ylemmän jatkosarjan lohkot (6X4). Lohkoissa pelataan 2xsarja La 17.3. ja La 31.3. Näistä lohkojen kaksi parasta joukkuetta pääsevät SM-lopputurnaukseen. Ässien seuraavat pelit suuntautuvat Lahteen sekä Lapinlahteen, jolloin ainakin yksi yli yön kestävä pelimatka on edessä. *Ei muuta kuin tytöt liikkuu liikkuu... sillä nyt pelit senkun kovenee.
Alla koko SM otteluohjelma
|
|
|
|
|
Salpis CT 1 CT |
1/1 |
järj 17.3. |
|
Lapinlahden Veto 1 CT |
2/2 |
järj 31.3. |
|
Suomussalmen Palloseura 97 |
3/2 |
|
|
CT Maskun Kataja Ässät C-tt |
6/3 |
|
|
|
|
|
|
Nurmon Jymy Ct |
2/1 |
järj 17.3. |
|
CT Koijärven Kunto C-t |
1/2 |
|
|
CT Vilppulan Tähti 1 C-r |
8/2 |
järj 31.3. |
|
Joensuun Prihat 1 CT |
3/3 |
|
|
|
|
|
|
JyväsLentis Ct |
3/1 |
järj 17.3. |
|
joukkue selviää 4.3 |
7/1 |
järj 31.3. |
|
SLN Juniori Ajo 1 CT |
5/3 |
|
|
CT Virtain Veikot CT 1 C-t |
8/3 |
|
|
|
|
|
|
CT Euran Raiku C97/1 |
4/1 |
järj 17.3. |
|
Vihdin Lentopallo -90 CT |
6/2 |
|
|
CT Ylöjärven Ryhti 1 C-t |
5/2 |
järj 31.3. |
|
joukkue selviää 4.3 |
7/3 |
|
|
|
|
|
|
CT Salon Viesti C-t |
5/1 |
järj 31.3. |
|
Ylihärmän Junkkarit Ct |
4/2 |
järj 17.3. |
|
joukkue selviää 4.3 |
7/2 |
|
|
CT Vilppulan Tähti 2 C-r |
1/3 |
|
|
|
|
|
|
CT Maskun Kataja Kärpät C-t |
6/1 |
järj 17.3. |
|
Leppävirran Viri 1 CT |
8/1 |
järj 31.3. |
|
CT Kalevan Lentopallo C98 |
2/3 |
|
|
Nurmon Jymy 1 Ct |
4/3 |
|
18.02.2012 - 09:40
Hiihtoloma on alkanut ja Ässät yhdessä Kärppien kanssa matkalla Vihtiin täpötäynnä olevalla bussilla. Flunssasta ovat kaikki toipuneet paitsi Anna, joka jäi vielä kotiin lepäämään. Saimme apua Jokereiden joukkueesta tälle päivälle.
Ässät - Vihdin Lentopalloilijat 0-2 (15-25, 13-25)
Päivän eka peli päivän kotijoukkuetta vastaa alkaa vauhdikkaasti Ässillä. Tasaseen tahtiin edetään 6 pisteeseen asti. Varsinkin Suskilla tänään hyvää peliä heti alkusta alkaen..KATAJA..KATAJA....(taas raikuu katsomosta). Eka erä päättyi kuitenkin Vihdin voittoon (ei voi mitn). Toka erä ei enää kulkenut kuin ensimmäinen peli..häviö tuli tästäkin 
Ja näin siinä kävi 
Ässät - Salpis Dance 2 -1 (22-25, 25-23, 15-11 )
Peli alkanut ja aivan alkuun Dance ott muutaman pisteen etumatkan. Ässät saavuttaa Danceä, mutta ei pääse tasoihin, Salpiksella hyvä päivä tänään. Ei riittäneet pisteet erävoittoon, vaikka parani loppua kohden.
Toinen erä, ja nyt Ässät saavat peliinsä kulkemaan jälleen ja ottavat erän haltuunsa, onistumisia ja parempaa yrittämistä jälleen. Hieno tytöt. Ensimmäinen eräpallo tänään ja syöttö verkkoon... Jännitys on ihan hirmuinen, mutta pisteet riittää nipin napin . Eli kolmanteen erään mentiin.
3 erä Ja tuihan se erä- ja otteluvoitto tästä vastustajasta >> Essi tappoi pallon vastustajan kenttään.
Thanks Tytöille ja "Maskun Mieskuorolle" katsomossa!
Ässät - Kausalan Yritys 2-0
Viimeinen peli meni rutiinilla ja mukaan tuli myös Jokereiden pelaaja, sillä huonovointisuus siirsi Ennin viimeisen pelin ajaksi syrjään.
Takana on viikon parin flunssakausi pelaajilla eikä harjoittelemaan olla päästy täysipainoisesti. Osa vielä hieman keskenkuntoisenakin pelasivat ja se verotti tämän päivän ensimmäistä peliä varsinkin. Nyt on kuitenkin päästy jo 24 parhaan joukkoon. Nyt kotia kohti ja tuttuun tapaan ABC:n kautta tietysti.
14.02.2012 - 09:07
Eilinen puulaakiottelu meni loistavasti Hikua vastaan 3-0, vaikka kova flunssa on ässien joukkueeseen iskenyt. Enni ja Emilila ovat vielä levossa ja saimme vahvistusta puulaakiin D-tytöistä, ja kokeilimme myös liberon käyttöä. Heti pelin jälkeen myös Siljaan iski tämä tarttuva flunssa...
Paranemisia levossa oleville ja tsemppiä tulevaan viikonloppun peleihin Vihdissä. Ensimmäinen peli Lauantaina alkaa klo 12 Vihdin Lentopalloilijota vastaan. Tarkemman lähtöajan voit tarkistaa nimenhuudosta.
|
|
Kenttä 1 |
|
|
|
Kenttä 2 |
|
|
|
Kenttä 3 |
|
|
|
12:00 |
Yritys |
- |
Kärpät |
12:00 |
Black |
- |
Dance |
12:00 |
Ässät |
- |
ViLePa |
|
13:00 |
Black |
- |
Yritys |
13:00 |
Dance |
- |
Ässät |
13:00 |
Kärpät |
- |
ViLePa |
|
14:00 |
Ässät |
- |
Yritys |
14:00 |
Dance |
- |
Kärpät |
14:00 |
ViLePa |
- |
Black |
|
15:00 |
Black |
- |
Kärpät |
|
|
|
|
15:00 |
Dance |
- |
ViLePa |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|